Emma ja ilves
Emma seisoi kasvotusten ilveksen kanssa, pidätti hengitystään ja oli halvaantunut pelosta pienimmänkin liikkeen edessä. Hän mietti, miten voisi paeta tätä villieläintä. Mutta suureksi yllätyksekseen ilves alkoi maukua pehmeästi, ikään kuin pyytäen apua.
Luonto oli opettanut hänet pakenemaan vaaraa, mutta hänen vaistonsa sanoi, että tämä ilves ei halunnut vahingoittaa häntä. Emma tiesi, että väärä päätös voisi johtaa traagisiin seurauksiin. Silti hän ei voinut ohittaa eläimen hiljaista avunpyyntöä. Hänen sydämensä jyskytti rinnassaan jokaisella askeleella, jonka hän otti sitä kohti.